|
Järjestyksessä 7. sähkökitaraprojekti lähti liikkeelle Gibson Explorerin muodon pohjalta. AutoCad-piirustusohjelmaa käyttäen muotoilin klassikkoa hieman enemmän omaan makuuni sopivammaksi. Rungon sarvi otti vaikutteita Jackson Kellystä, ja kaikki kulmat terävöityivät.
Valmiissa suunnitelmassa rungon rakenne muodostuu pyöristetystä bubinga-kannesta ja osittain onteloidusta saarnipohjasta. Kannen ja pohjan rajapintaa peittää kaksinkertainen kermanvärinen reunalista. Esikuvan kaulaliitos on vaihtunut liimakaulasta pulttikiinnitteiseksi. Tätä kitaraa varten olen kehittänyt uudenlaisen ylipitkän kaulataskun, jossa kaula jatkuu mikrofonin alle. Kaula puristetaan runkoon kuudella M5-koneruuvilla, puristusholkeilla ja rampamuhveilla. Rakenne säästää osia kulumiselta ja parantaa suuresti kaulan stabiiliutta verrattuna esimerkiksi Fenferin tavallisti käyttämään pulttiliitokseen.
Kaula laminoidaan viidestä vaahtera ja pähkinälistasta, jonka jälkeen toinen pää viistetään ja vaahterainen lapa liimataan ns. "scarf jointilla" n. 11 asteen kulmaan. Tällainen rakenne vähentää kaulan elämistä lämpötilan ja ilmankosteuden vaihdellessa. Liimatussa lavassa on suuresti pienempi halkeamisriskiä, mikäli kitara pääsee esimerkiksi kaatumaan vahingossa. Lavan malliksi on valittu Ken Lawrece -tyylinen muoto, joka sopii erityisen hyvin explorer- ja kelly-mallisiin sähkökitaroihin.
KUVA 1: Explorer 2012 -sähkökitaran piirustukset
Yhtenä hyvin uniikkina erityispiirteenä suunnittelin kitaran otelautamerkeiksi tähtien ja peuransarvien muodostaman setin. Tässä vaiheessa minulla ei vielä ollut juurikaan käsitystä omien helmiäisotelautamerkkien valmistamisesta saatika sitten muutenkaan otelaudan tekemisestä. Aiemmin olin käyttänyt kitaroissani valmiita otelautoja hyvin pitkälti siitä syystä, että on uskaltanut omistamallani kalustolla lähteä niin suurta tarkkuutta vaativaan työhön. Totesin kuitenkin nykyisten otelautamarkkinoiden olevan Suomessa melko suppeat, joten päätin hankkia valmiiksi määräpaksuuteen sahatun ja uritetun ebenaihion paikalliselta soitinpajalta.
KUVA 2: Kaula ja otelaudan helmiäismerkit
Kitaran soiton kannalta oleellinen asia on talla- ja satularatkaisun päättäminen. Olen henkilökohtaisesti tykästynyt alkuperäisiin Floyd Rose-tremoloihin, mutta tällä kertaa halusin kokeilla Tune-o-matic -tyylistä tallaa ja kielisiltaa. Schallerin valikoimasta löytyi mieleinen hienovirittimillä varustettu tallapala. Kyseinen luullakseni Floyd Rosesta kopioitu ominaisuus on erittäin hyödyllinen kielien vireen ylläpitämisessä lukkosatulallisissa soittimissa. Kielisillaksi valitsin taas Schallerilta rullilla varustetun sillan, jonka avulla on tarvittaessa mahdollista säätää kieliväliä mieleisekseen. Kielten toiseen päähän taas perinteistä poiketen otin helposti asennettavan lukkosatulan, jota käytetään yleensä vain tremoloiden kanssa. Suunnittelin näin kuitenkin välttäväni erillisten kieltenohjureiden käytön lavassa. Virityskoneistoiksi valitsin hyvien kokemusten perusteella Groverin klassiset Rotomaticit. Kaikki metalliosat hankittaisiin kullattuina.
Kitaran elektroniikka muodostuu Seymour Duncanin Invader-passiivi humbuckereista, joiden pitäisi olla ääneltään siitä ärjyimmästä päästä. Pohdin pitkään erilaisia kytkentävaihtoehtoja, mutta päädyin lopulta asettamaan kitaran sarveen tavallisen 3-vaihekytkimen sekä elektroniikkapesään kaksi säätövastusta volumelle ja yhden tonelle. Tällainenkin kytkentä antaa monipuoliset mahdollisuudet mikrofonien yhteiskäytölle ja äänenvoimakkuuksien miksaamiselle. Ulostulojakiksi otin "barrel jackin", joka antaa enemmän vaihtoehtoja rungon muotoiluun ja yksinkertaisesti näyttää paremmalta verrattuna yleisimpiin kiinnityslevyllisiin jakkeihin.
| 
